keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Hyvää Uutta Vuotta 2015!

...hups, niin se vaan taas alkaa olla vuosi taputeltu ja uusi edessä. Mihinkä tuo aika kuluu niin vauhdilla? Mitä vanhemmaksi tulee sitä nopeammin aika rientää.

Maalle muutosta tulee kolme vuotta, alku innostuksen jälkeen on tullut sellainen "tasaantumisvaihe". Ja kyllä täytyy myöntää, että koen välillä kaipuuta kaupunkielämään....siihen, että saa olla tuntematon muiden tuntemattomien joukossa. Onneksi tuo tunne on ajoittainen ja ohimenevä. Onhan se niin, että joka paikassa on omat hyvät ja huonot puolensa. Täällä varmasti parasta on luontoympärillä ja asumisen väljyys.



Elämä on töitä ja koiria. Eihän sitä muuta tarvitsekaan. Bonon terveyden kanssa oli syksyllä hyvin haastavaa ja monet itkut otettiin, mutta niin vaan selvittiin eteenpäin. Nyt Bono ja Bablo papparaiset liikkuvat oman energiansa ja terveytensä mukaan. Bono korvien kanssa taistelu jatkuu :( välillä oltiin jo voiton puolella, mutta nyt näyttää siltä, että korvahuuhteisiinkin muodostuu resistanssia ja bakteeri alkaa jyllätä korvissa. Virkeä papparainen se kuitenkin on, eikä sitä korvat tunnu vaivaavan. Puhdistan ne päivittäin, toivoin vain, että olisi päästy vaikka joka toinen päivä puhdistuksiin, mutta ei.

Pikku JJ tuli ilostuttamaan elämäämme ja pappakoirien elämää. Välillä ne on tosi innoissaan ja välillä hyvin väsyneitä pikku herran riehumisesta :) sitten pidetään vähän aikaa erillään ja rauhoitetaan tilannetta. Bablo, joka ei aluksi oikein pikku JJ:tä sulattanut on nyt JJ:n paras kaveri. Missä Bablo siellä JJ, missä JJ siellä Bablo tyyliin. Bablo jaksaa myös leikkiä pikkuisen kanssa pihalla. Ja mikä parasta Bablo toimii JJ:n pissattajana, eikä minun tarvitse joka kerta lähteä pihalle <3
Bono on vähän ottanut sellaisen vanha herra roolin, eikä osallistu tähän sähellykseen oikeastaan ollenkaan.


Olen myös pikku hiljaa leikin varjolla alkanut opettaa JJ:lle kuinka isona tulee toimia :) Ja hyvin tuo näyttää omaksuvan myös B&B:n opit :D  ...ja eiköhän me johonkin pentukurssillekin mennä, kun ikää on riittävästi, nyt vaan touhotetaan omissa pikku ympyröissä. Tosin ollaan me käyty jo kylän hulinaa pari kertaa stekkaamassa. Ensimmäisellä kerralla koko koiraporukan kanssa ja toisella kertaa JJ:n kanssa kahdestaan. Siitä se yhteiskuntakelpoisuus alkaa pikku hiljaa muodostua.

Mitä ensivuonna sitten. No niitä koirajuttuja...koulutusta, jokunen näyttely....sitten lisää liikuntaa ja ulkoilua JJ pitää niistä varmasti huolen :)






 Onnellista Uutta Vuotta 2015 kaikille blogin lukijoille!


perjantai 12. joulukuuta 2014

Hyvää Joulun odotusta :)


Niin se vaan aika kului ja pikku JJ saatiin odottelun jälkeen kotiin. Ihana reipas pikkuinen <3
Bono ja Bablo otti uuden tulokkaan hyvin vastaan, vaikka Bablon pitikin pari päivää miettiä, että onkohan tämä pieni ollenkaan hyvä juttu. Onneksi Bablonkin ajatusmaailma muuttui :) Nyt se huolehtii, että pikku JJ pysyy lenkillä mukana ja muutenkin käy aina tarkastamassa missä JJ on <3
Bablo on sellainen huolehtija koira <3
Bonoa, ei suuremmin uusi tulokas kiinnosta...lähinnä väsyttää, tosin nyt Bonokin on aamulla reippaasti ulos lähdössä eikä tarvitse huokuttelemalla houkutella mukaan.

Pikku JJ:n kotiutuminen sujui hyvin. Ensimmäisenä yönä vähän itketti, kun ikävä sisaruksiin ja Anki emoon iski, mutta siitäkin selvittiin silittelyllä. Nyt nukuttaa hyvin omassa pedissä, minun vieressä makkarissa. Välillä herään siihen, että pikkuinen nenä nousee sängynreunaan katsomaan, että onhan se emäntä varmasti siinä nukkumassa. Onhan se ja uni voi jatkua!

Päivällä nukuttaa hyvin ja kun ei nukuta niin riehutaan. Paras riehumisen kohde on olohuoneen punaiset verkkoverhot. Niissä on hyvä pyöriä ja vetää suuntaan, jos toiseenkin. Koetella vähän isännän ja emännän hermoja....onneksi verhokangasta jäi palanen, joka sitten on toiseksi mieleinen riepu olkkarissa. Ei ihan joka pojalla omaa verhonpalaa olekaan :D ....sitten on mukava painikaveri apina, jonka mummo kaivoi vintin kätköistä ja toi JJ:n leikkikaveriksi. Bono ja Bablo ei jaksa näistä hössytyksistä innostua, vaan katselevat omasta pedistä ihmeissään, että mitä ihmettä tuo pikkuinen duunaa :D
Ja, kun oikein riiviömäisyys nousee pintaan, niin sitten pappakoirat menee portin taakse omaan rauhaansa. Eihän sitä ihan kaikkea tarvitse niidenkään kestää.
Poseerausta apinen kanssa :)

 Sitten on nälkä, tosi kova nälkä... Ruoan tuoksu pistää pään ihan sekaisin ja teettää loikkija joka suuntaan :)  ...ja kun syö ja nukkuu, niin kyllähän sitä kasvaa, kasvaa silmissä. Kohta meillä ei enää ole pikku JJ:tä vaan iso JJ :)

Nimi asia on herättänyt kysymyksiä...mikä ihmeen JJ, miten sitä luokse kutsutaan. Tilannehan on se, että meillä on iso B eli Bono Pomppis :) ...sittten on pikku B eli Bablo ja pikku JJ oli sitten jatkumoa tähän :) Virallinen nimi on Moonset Jesse James, mutta ei tullut Jesseä eikä Jamesta vaan JJ ja sillä mennään!

ei ole helppoa saada kolmesta koirasta edustavaa kuvaa, tässä yhdenlainen yritys siitä :)

Piparin tuoksuista Joulun odotusta kaikille!
 Toivotaan, että saadaan lunta ja vähän pakkasta niin tulee valoisampaa ja kuivempaa.


sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ihana valoilmiö!


Ihana aamu! Pari astetta pakkasta ja aurinko kajastaa pilviverhon takaa :) Tulee fiilis, että on pakko lähteä ulos! Kyllä valolla on ihmeellinen voima mieleen ja motivaation tehdä yleensäkin mitään.

Suuntasin B&B:n kanssa lähimetsään ja kalliolle. Ottaen tietoisesti riskin pitkästä lenkistä. Mutta ei hätää Bono jaksoi hyvin ja Bablollakin selkä kesti lenkin. Bono oli niin innoissaan, että kuulokin hävisi reissulla...mennä säntäili hajujen perässä ihan tohkeissaan. Ei paljon sydän vika haitannut!! Vähän vaan kysyy omistajan hermoja tuollainen päättömästi juoksenteleva koira....Bablo sentään oli mallikkaasti minun matkassa <3

Ja kun luontoon lähdetään niin matkaan lähtee luonnollisesti myös kamera. Vaikka kyllä vähän hirvitti tuolla kalliolla taiteilla järkkärin kanssa. Onneksi ehjänä selvittiin takaisin ja muutama ihan ok kuvakin saatiin tallennettua....tulihan noita kuvia taas otettua toistasataa :)


Kuolaposkella....
Bonoa odotellaan...
Maisemien katselua kalliolla

Bablo höpsykkä

Boseerausta jäkäläpedillä :)


Tällä viikolla on tullut tehtyä käsitöitä taas ihan urakalla. On neulottu koirille pipoja. Bono ja Bablo ei oikein innostuneet näistä ja mallina olo ei ollut mieluisaa ollenkaan :D.......Mutta toivottavasti näiden käyttäjät on näistä innoissaan tai ainakin omistaja on :D
 


Pipojen valmistuksen lisäksi on valmistauduttu pennun tuloon.... Bablon taloon tulosta on jo kymmenen vuotta ja eihän sitä edes muista, mitä kaikkea pitää huomioida...vai onkohan tämä sitä minun turhaa vouhotusta?! Isäntä tilasi portin, joka on vielä asentamatta, mutta ehtiihän tuon vielä ruuvata paikoilleen, saadaan sitten tarvittaessa koirat erotettua. Minä puolestani olen hankkinut leluja ja tekaistiinhan me petikin yks ilta poikien kanssa :)
Sitten vielä se nimiasia....voi tavaton...ei ole helppo ei. Yks tuntuu hyvälle ja kohta se ei olekaan hyvä, mutta ehkä sille joku nimikin saadaan annettua :D
Ensin testattiin, että kankaissa nukuttaa ja sen jälkeen aloitettiin valmistus :)


Nyt jäädään innoissaan odottamaan uutta perheenjäsentä <3

perjantai 14. marraskuuta 2014

Odottavan aika on tooooosi pitkä :)

Niihän se menee, kun jotain odottaa kovasti niin aika ei kulu millään ja olo on malttamaton :) Tästä malttamattomuudesta saa osakseen perhe, lähipiiri ja välillä ihan vieraatkin...

Olen jo miettinyt, että pitäisi hommata kampa, josta voisi piikkejä poistaa sitä mukaan, kun päivät kuluu :D  ...mutta ehkä näin aikuisena pitäisi pärjätä ilman kampaa...Eihän tässä ole enää kuin reilu kolme viikkoa ja sitten meidän perheen vahvistukseksi muuttaa pieni nelijalkainen veijari <3 <3 <3
Mun uusi harrastus- ja lenkkikaveri sekä isännän metsästyskaveri.
Uusi tulokas tulee Mikkelistä Tarjalta ja Karilta Moonset Gordon Setters -kennelistä.


Pari naperoa pisti painiksi :D
<3


Kaiken tämän odotuksen keskellä on yritettävä elää normaalia elämää :) Bono ja Bablo papparaiset on olleet ihan hyvässä kunnossa, kun liikutaan ja eletään niiden ehdoilla. Viime viikkoina aamuherätyksistä on tullut Bonolle vaikeita, ei jaksaisi millään herätä, kun ensin on minua herätellyt aamuyön päästämään aamupissalle ja aamuruualle. Sen jälkeen, kun maha täynnä on hyvä nukkua <3 ...välillä kyllä nousee itsellä sellaiset pirunsarvet, kun kiire olisi ja yhtä ei saada pedistä liikkeelle millään. Ja, kun vihdoin saadaan liikkeelle niin voi sitä haukottelun ja venyttelyn määrää :) Bablosta on iso apu näissä Bonon herättelyissä. Aamulenkille on joka aamu loppujen lopuksi kuitenkin päästy. Muuten käydään pikku lenkeillä ja sitten nukataan, ihan kun pentukoirat, joten eiköhän se pentu hyvin sekaan mahdu :D

Lunta on odoteltu kovasti ja päivän ajan saatiin nauttiakin valkoisesta maasta
Bonon korvatulehdus kierrekin alkaa antaa periksi ja taidetaan saada korvat nyt kohtuullisen hyvään kuntoon. Onneksi Bono on jaksanut jatkuvat korvanpuhdistukset ja hoidot. Nyt alkaa olla antibiootille resistanssi bakteeri tapettu!!! Uskomatonta, mutta totta.
Korvia on huuhdeltu päivittäin, huuhdeltu myös nukutuksessa, annettu reiki- hoitoa, annettu acuhealt hoitoa, muutettu ruokavaliota...tehty kaikki mitä on osattu, välillä on tuntunut ettei tästä tule mitään, mutta aina on jaksettu jatkaa, onneksi niin. Mikä sitten hoidoista tehosi? En tiedä, ehkä se on sopiva kokonaisuus noita kaikkia. Nyt eletään vielä sydämen vajaatoiminnan kanssa, mutta sekin on saatu hyvään tilaan orapihlaja- sekä nokkosuutteilla. Luonnonmukaista lääkintää :)

Bono ottamassa acuhealt hoitoa korvaan 


Bablolle acuhoitoa selkään

Nyt jään odottelemaan pentua .......ja lunta ja sen mukana tuomaa valoisuutta. Eikä kuivat pakkaskelitkään tekisi pahaa!

                                   Näihin uutisiin ja tunnelmiin on hyvä lopettaa tältä erää :)

torstai 28. elokuuta 2014

Syksy saapuu!

Pitkän lämpöisen kesän jälkeen on alkanut pikku hiljaa hiipiä syksyn raikkaus.....ja vesisateet. Bono ja Bablo on innoissaan kuin myös emäntä...siis syksyn raikkaudesta. Pojat jaksaa lähteä kalliolenkille ja kirmaavat siellä sydämensä kyllyydestä sekä popsivat mustikoita ja puolukoita :) Kotona sitten nukuttaa hyvin, kun on lenkki alla ja vatsa täynnä vitamiineja :D


Bono ja mustikkaherkkua :)

Bablo ja vitamiinit :)
Kesä ja alkusyksy on ollut rankkaa Bonon terveyden etenkin korvaongelmien takia. Nyt tilanne näyttää hivenen paremmalta, mutta päivittäin korvia hoidetaan kahteen otteeseen, jotta ne pysyy kunnossa. Bono on urheasti kestänyt tämän hoitorumpan, mutta itsellä välillä meenaa epätoivo iskeä :(  ....On niin vaikea saada kuntoon sellaista, johon ei lääkkeet oikein pure, jospa tästä vielä voittajana selvitään...kaikki peukut ja varpaat pystyssä!

Mitä muuta sitten elämään kuuluu:
Piha- ja puutarha hommia olen tehnyt tosi laiskasti, joten entisillä istutuksilla mennään. Tosin eihän ne ole kuin vuoden vanhoja istutuksia :)  Lohjan kukkapenkkiä muistelen haikeudella, vielä sellaisen joskus rakentelen kunhan vaan keksin paikan isolle perennapenkille. Sille kun ei tahdo kallionpäältä oikein järkevää ja etenkin sopivaa paikkaa löytyä. Ehkä teen sen rantaan ensi kesänä.
Tällä hetkellä pihassa on pieni, hyvin sekalainen perennapenkki, joka ärsyttää sekasotkuisuudellaan päivittäin :) ...positiivisia asioita kuitenkin on haettava, joten parasta penkissä on sen keskelle viime talvena "eksynyt" auringonkukan siemen ja siitä kasvanut iso auringonkukka :D ......Kiitos vaan sille pikkulinnulle, joka sen tuohon onnistui pudottamaan ja vielä keskelle penkkiä!




Urheilua pitänee aloitella pikku hiljaa kalliolenkkien lisäksi, jos saisi itsensä motivoitua piloxing -treeneihin ja ei kai tuo kevyt punttijumppakaan huonoa tekisi. Ja mikä parasta! Kesätauon jälkeen alkaa kuoro ja päästään taas laulamaan mukavan porukan kanssa.

                                                         Aurinkoisia syksypäiviä!






















lauantai 19. heinäkuuta 2014

Heinäkuun helteet

Kylmän alkukesän jälkeen vihdoinkin tuli heinäkuu ja helteet sekä LOMA :) Loman alkua vietettiin työleirin merkeissä... Autotalli varaston laajennus osa on saatu nyt valmiiksi, vielä uupuu autokatoksesta ovet. Sen jälkeen on tämän kesän rakennusprojektit taputeltu :D Nyt voi jo sanoa, että alkaa rakennushommat riittää...halkohommia vielä olisi, vaikka niitäkin on iso määrä jo tehty. Hyvähän se on valmistautua kylmään talveen niin, että on puita mitä polttaa. En vaan tiedä tarvitseeko niitä olla moneksi vuodeksi eteenpäin valmiina? :)
Ihanaa takan lämpöä viime talvelta :)

Bono ja Bablo on olleet reippaita pappakoiria, vaikka kyllähän lämpö niihin väkisin vaikuttaa. Pojat on nauttineet rannalla asumisesta ja käyneet paljon uimassa. Meillä on rannassa kova pohja, mutta kovan pinnan päällä on humusta sellainen 5cm, joka sotkee veden aina uimaan mennessä. Siihen tympiintyneenä tilattiin hiekkaa ja pojat sai oman hiekkarannan :D ...ja hiekkaanhan piti tietysti päästä tutustumaan ja vähän siinä pötkötelläkin ennenkö se siirrettiin kurottajalla järveen :) talvella levitetään traktorilla lisää hiekkaa jään päälle niin saadaan vähän pidempi hiekkaranta...toivottavasti vaan tulee kunnon talvi ja sellaiset jäät, että sinne uskaltaa traktorilla mennä.

 

...kun hiekkaranta saatiin valmiiksi niin, johan on ollut mukava uida ja sukellella <3 ...eikä tarvitse tuskailla mudalle haisevia koiria, pieniä koiran omistajan iloja :)

              

Vähän on ennätetty myös ihan lomailla ja ottaa rennosti kotosalla. Sekä loman ehdoton bonus oli, kun lainattiin isän asuntoautoa ja oltiin karavaanareita kolmen päivän ajan. Oli tosi mukava käydä Lohjalla moikkaamassa ystäviä. Ensivuonna otetaan pidemmän kaavan mukaan. Sen verran mukavaa tuo karavaanari elämä oli ...ja tietysti ystävien tapaaminen :)
Loma ei kuitenkaan ole vielä ohi vaan puolessa välissä. Vielä on aikaa pitää vähän työleiriä ja viettää lomaa :)
sekä nauttia luonnosta ja sen eläimistä ympärillään.

Herra Majava...toivottavasti se on herra, kun olen sen niin ristinyt :) viettää aikaa meidän rannassa uiden aina illan hämärtyessä. Se taitaa elellä yksikseen tuossa lammenpuolella ja ui sieltä aina järvenpuolelle. Se on kesyyntynyt jonkin verran eikä lähde pois, jos rantaan menee. Ui kiekkaa ja läiskii hännällään. Vielä on sovittu samalla rannalle, vaikka viime kesänä se söi meidän veneen kaikuluotaimen johdon poikki sekä vedenlämpömittarin narun poikki...nyt on kaikuluotaimen johto vaihdettu ja laitettu metalliputken sisään, jos se nyt kestäisi :) niin ja vedenlämpömittarikin on nyt rautalangassa kiinni :D


Hännän "läiskäytys"


Aurinkoisia kesäpäiviä :)




maanantai 30. kesäkuuta 2014

Bonon & Bablon ja heidän "palvelijoiden" kuulumisia

Hups, miten aika onkaan rientänyt ja blogin päivitys jäänyt kokonaan unholaan. Viime päivityksessä odottelimme kesää ja sitä odotellaan vieläkin :)  Ensiviikolla alkaa loma, joten eiköhän se kesäkin
tule! Vaikka on ollut vilpoisaa niin ollaan me saatu nauttia vähän auringosta ja ajoittain vähän lämpöisemmästä kelistäkin. B&B on päässeet maistamaan jäätelöä, mikä on niiden suurta herkkua :)



Kesän työleiri autotalli-varaston laajennus lähti hyvin käyntiin, kunnes otettiin väliprojekti ja vaihdettiin rantaan vanhan tynnyrisaunan tilalle saunamökki. Sellainen jalassauna ratkaisu, valmis paketti ;) tosin pari viikkoa sitä sitten väännettiin oman näköiseksi. Ensimmäinen haaste oli saada sauna omalle paikalleen, kun nostoon tilattu nosturiauto ei jaksanutkaan nostaa saunaa. Siispä käyttöön työntö/vetotaktiikka kurottajalla ja niin mökki saatiin omin voimin paikoilleen.
Mökki oikealla paikalla, mutta väärän värisenä
Maalattuna ja viimeisteltynä ulkoapäin :)
Vähän mökkitunnelmaa sisältäpäin!
Nyt voidaan sitten palata takaisin autotallivaraston laajennusurakkaan :) Siitä puuttuu vielä ulkoverhouslaudat ja ovet sekä autotallin lattianvalu ja nosto-ovet...viikon homma ja sitten voidaan laittaa rukkaset naulaan...alkaa vähän puuduttamaan jo nämä rakennushommat sen verran paljon ollaan rakennettu lähes "urakalla" viimeisen kahden vuoden aikana.

Vapaa-ajalla...jos sitä on, voi nauttia luonnosta ympärillään. Ihailla auringonlaskua Toholahden suuntaan ja vaikka käydä keskustelua herra Majavan kanssa. Herra Majava on sen verran kesy, että tulee sillan alle katselemaan ja nuuhkuttelemaan. Ui ympyrää ja sukeltelee, hauska tapaus...toivottavasti ei koskaan tarvitse sen lähempää tuttavuutta tehdä, majava sääressä ei ehkä olisi niin kiva juttu... :)


                                           Lomaa ja lämpöisiä kelejä odotellessa :)



keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kohti kesää!

Lähes vuosi sitten huhtikuussa pääsimme muuttamaan uuteen kotiin. Saatiin vihdoinkin omat tavarat varastosta -alkoi niin sanottu "normaali elämä,"  vuoden mökki elämisen jälkeen :)  Mielellään sitä vaihtoi, muutaman neliön mökin taloon :)
Taloon ollaan oltu tyytyväisiä tosin ainahan sitä jotain olisi voinut toisinkin ratkaista, mutta näillä ratkaisuilla mennään. Näkymät täältä kallion päältä järvelle on todella kauniit.

Ikkunapintaa rannan suuntaan
Tässä kesän kynnyksellä on hyvä alkaa taas suunnittelemaan kesän "työleirejä" niitähän meillä riittää, ei turhaa vapaa-aikaa ole. Töissä käydään viikolla lepäämässä ;) Isoin tulevan kesän projekteista on autotalli/varaston laajennus...ei osattu kerralla tehdä niin isoa, että olisi saatu kaikki tarpeellinen katoksen alle suojaan. Nyt on rakennuslupa laajennukselle olemassa ja anturoiden teko alkaa pääsiäisenä. Laajennukseen tulee puuliiteri ja kylmävarastotila. Eikä ne hommat tuohon lopu...on kaiteiden rakentemista rantaan vieviin portaisiin, puiden halkomista monta kuutiota...polttopuita on jo nyt moneksi vuodeksi, saati sitten ensi kesän jälkeen niitä on varmaan seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Takka siis lämpenee :) ja paljon muuta hommaa löytyy myös. Rannan raivaus hommat on tältä erää tehty, joten niiden osalta voidaan huokaista vähäksi aikaa.

Kuntta näyttää selvinneet lähes lumettomasta talvesta. Onneksi se ehti juurtua niin hyvin, ettei kuollut. Samoin havu- ja tuija istutukset voivat hyvin. Perennoista en vielä tiedä selvisikö kaikki. Osa perennoista on alkanut jo vihertämään, toivottavasti ne ei kuole nyt kevään pakkasöihin.

Jäälle ei ole uskaltanut mennä enää hetkeen, mutta on aivan aavemaista kuunnella jäiden ääntelyä iltaisin. Lunta, kun ei ole niin äänet kuuluu hyvin.


Bono ja Bablo on jo melkolailla pappakoiria. Tuntuu ihan surulliselta miten minun aktiivisista lenkkikavereista on parissa vuodessa tullut vanhoja. Lenkkeillään niiden ehdoilla ja lenkkittäjä tekee sitten vaikka askelkyykkyä tai tavan kyykkyvä tehostaakseen lenkkiä :) 

Kohti kesää mennään iloisin mielin!


perjantai 24. tammikuuta 2014

Tammikuun pakkaset....


...Tammikuun pakkaset "iski" reilu viikko sitten ja siitä lähtien pakkasmittari on näyttänyt reipasta kahtakymmentä astetta..hyrr. No, äkkiä noihin pakkasiin tottui :) Kunnon vaatetus ja ei muuta kuin pihalle. Olen jopa reipastunut niin, etten joka päivä käy autolla töissä. Ei raaski autoa käynnistellä näillä pakkasilla 800 metrin työmatkaan. Töppöstä vaan toisen eteen ja nopsaan on työpaikalla ilman autoakin.
B&B saivat uudet Hurtan talvitakit, joten nekin tarkenee olla ulkona hetken, mutta kyllä se kylmä tahtoo pappakoirien tassuihin iskeä,  pitkät lenkit voi unohtaa. Muutenkin selkeästi huomaa, että ikä alkaa jo poikiin vaikuttaa, vaikka energisiä vielä ovatkin. Vastaavasti nukkuvat paljon ja jäsenissä alkaa olla jäykkyyttä samallalailla kuin vanhenevilla ihmisilläkin. Takanlämmöstä selkeästi nauttivat. Takka lämpiää aamulla sekä illalla ja mikä sen mukavampaa kuin köllötellä takanlämmössä  :)




Nauttiessa takanlämmöstä pakostikin miettii, että miten metsän eläimet selviää. Pakkanen tiukentaa vaan otettaan eikä lunta ole johon ne voisivat suojautua :( Pihassa olevassa ruokintapaikassa  pikkulinnut ja orava vierailee päivittäin, toivottavasti se auttaa niitä selviämään. Ei tässä oikein muutakaan osaa tehdä niiden hyväksi.



Mietintää aiheuttaa myös kuinka pihan istutukset ja kuntta selviää talvesta. Toivottavasti ainakin kuntta ehti juurtua viime kesän aikana niin hyvin, ettei pakkanen sitä tapa. Muiden pihaistutuksien vaihtoon olen jo henkisesti alkanut varautumaan. On sitten positiivinen yllätys, jos ne eivät kaikki kuolekaan tähän talveen. Kohtahan kevät aurinkokin alkaa lämmittämään. Ja mikä ihanaa, päivä on jo selkeästi jatkunut eikä elämä ole yhtä pimeydessä ja märässä vaeltamista.

Lunta saisi kyllä sataa. Pääsisi lumikenkäilemään, nythän on hyvät jäät, joten vaihtoehtoisesti voisi harrastaa retkiluistelua, mutta siihen en ole oikein kipinää saanut. Kipinää odotellessa käyn lenkillä, zumbaan, punttijumppaan ja käyn kerran viikossa piloxing treeneissä. Näillä treeneillä kohti kevättä ja sitä loistavaa kesäkroppaa ;D